Pelinjohtajan kirjan tarkoitus
Olen Pelinjohtajan kirjan parissa saanut työskennellä mitä upeimman pelintekijäporukan kanssa. Olen vain yksi kymmenestä tekijästä ja yksi neljästä pääsuunnittelijasta. Muut Pelinjohtajan kirjan pääsuunnittelijat – Anssi, Christopher ja Vehka – ovat vaikuttaneet yhtä lailla Pelinjohtajan kirjan päälinjauksiin.
Pelinjohtajan kirjan tarkoitus on olla niin selkeä opas pelinjohtamiseen että kuka tahansa oppii sen lukemalla pelinjohtajaksi. Tämä oli selkeä tavoite aina siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäinen rivi kirjasta kirjoitettiin. Haluamme myös välittää kirjassa oman näkemyksemme hyvästä pelinjohtamisesta. Toivon mukaan niin, että sillä olisi annettavaa myös kokeneemmillekin roolipelaajille.
Pelinjohtajan kirja on Legendoja & lohikäärmeitä -roolipelin toinen puolikas, opas pelinjohtamiseen kaikilla osa-alueilla. Se sisältää kaikki ohjeistukset ja apuvälineet seikkailujen luomiseen ja oman maailman suunnitteluun. Löydät sen sivuilta myös säännöt pelin pyörittämiseen kuin myös listaukset niin aarteista kuin vastustajista. Pelinjohtajan kirja yhdessä Pelaajan kirjan kanssa sisältää kaiken sen, mitä tarvitset seikkaillaksesi hamaan tulevaisuuteen.
Legendoja & lohikäärmeitä -tiimin puolesta Jonas Mustonen, pääsuunnittelija